33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

29 Luku

29 Luku

Jobin loppupuhe: Hän muistelee entisiä onnellisia aikoja, jolloin hän nautti kaikkien kunnioitusta sorrettujen auttajana ja murheellisten lohduttajana.

Job juttelee entistä onnellista tilaansa.

II. Tunnustaa, kuinka hän oli mieluinen auttamaan tarvitsevaa.

III. Sanoo menestymisen antaneen itsellensä toivon, saadaksensa nauttia sitä onnea koko elinaikansa.

1. Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

1. Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

2. Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli;

2. Ah jos minä olisin niin kuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

3. jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

3. Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

Ps 112:4. Hurskaille koittaa valkeus* pimeässä, armolliselta, laupiaalta ja vanhurskaalta.

4. Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä;

4. Niin kuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

5. jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät;

5. Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni* minun ympärilläni;

Job 19:16. Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

6. jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

6. Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

7. Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille;

7. Koska minä menin kaupungin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

8. niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan;

8. Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

9. päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.

9. Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

Viis 8:12 Hänen kauttansa minä saan kuolemattoman nimen, ja jätän ijäisen muiston jälkeentulevaisilleni.

10. Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

10. Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

11. Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

11. Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

12. minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

12. Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

2. Moos. 22:22 Älkää sortako leskeä tai orpoa.

Ps 72:12. Sillä hän vapahtaa huutavaisen köyhän, ja raadollisen, jolla ei ole auttajaa.

Ps. 72:12 Sillä hän pelastaa köyhän, joka apua huutaa, kurjan ja sen, jolla ei auttajaa ole.

San l. 21:13. Joka tukitsee korvansa köyhän huudolta, hänen pitää myös huutaman, ja ei kuultaman.

13. Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

13. Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

14. Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

14. Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niin kuin hame ja kaunistus.

Jes. 59:17 Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan.

Job 31:21. Jos olen nostanut käteni orpoja vastaan, ehkä minä näin minun voimallisena porteissa olevan;

Ef. 6:14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,

Jes 59:17. Sillä hän pukee yllensä vanhurskauden niin kuin rautapaidan, ja panee autuuden rautalakin* päähänsä; ja puettaa itsensä koston vaatteilla niin kuin puvulla, ja pukee yllensä kiivauden niin kuin hameen:

Eph 6:14. Niin seisokaat vyötetyt kupeista totuudella*, ja vanhurskauden rintaraudalla puetetut,

15. Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

15. Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

4. Moos. 10:31 Niin Mooses sanoi: Älä jätä meitä, sillä sinähän tiedät, mihin meidän sopii leiriytyä erämaassa; rupea siis meille oppaaksi.

16. Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

16. Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

17. Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

17. Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

18. Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

18. Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niin kuin sannan.

Sir 11:26. Älä sano: minulla on kyllä, kuinka minulta taitaa jotakin puuttua?

Sir 11:27. Kuin sinun hyvin käy, niin ajattele, että sinun taitaa myös pahoin käydä;

19. Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.

19. Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

20. Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

20. Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

21. He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

21. He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

22. Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.

22. Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

23. He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

23. He odottivat minua niin kuin sadetta, ja avasivat suunsa niin kuin ehtoosadetta vastaan.

24. Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

24. Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

25. Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa.

25. Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niin kuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.